Rakkausmosaiikki eli sata ja yksi merkkiä Siitä Oikeasta

Vuosia sitten seisoin Kolera-altaan reunalla Helsingissä. Oli lauantai-ilta marraskuun lopulla, harmaa ja kostea hämärä. Olin eronnut vähän aikaa sitten. Olin kävelemässä ohi, mutta pysähdyin Kolera-altaalle ja käänsin katseeni puistoa kohti. Sumuista, kylmää ja kosteaa. Yksinäistä. Lauantai-illasta tyhjentyvä kaupunki. Nielin itkua. Seisoin paikallani. Olin päättänyt, että vanhat rakkauskaavat saisivat riittää. Ei niitä enää. Olisin yksin. En antaisi periksi, ennen kuin osaisin tunnistaa rakkauden. Rikkoisin kaavani. Olin…

Read More

Menestymisen salaisuus -harjoitus osa 2

Hienoa. Harjoituksen ensimmäinen osa on nyt tehty. Löysitkö selkeyttä siihen, mitä menestyminen sinulle tarkoittaa? Nyt lähdemme työskentelemään sen kanssa, mitä ensimmäisessä harjoituksen vaiheessa sait luotua. On siis aika kaivaa kuva ja kirjoituksesi esiin.  Psykologian professori Gail Matthewsin vuonna 2015 julkaisema tutkimus paljastaa, että ne ihmiset, jotka kirjoittavat paperille tavoitteensa saavuttavat ne merkittävästi useammin kuin ne ihmiset, jotka pohtivat haluamiaan asioita vain mielessään. Samaisesta tutkimuksesta käy myös ilmi, että…

Read More

HIMAsta valmistuneita joogaopettajia: esittelyssä Elina Raaska

Tässä juttusarjassa haastattelemme HIMAsta valmistuneita joogaopettajia. Ensimmäisenä haasteluvuorossa on syksyllä 2015 valmistunut Elina Raaska. Mitäs kuuluu nyt ? Noh, puolessa välissä koulutusta minulle selvisi, että tehtäväni olisi tuoda jooga ja nimenomaan joogastudio Kotkaan ja mahdollisimman pian. Irtisanouduin vakituisesta työsuhteesta ja joogastudio Yogelinan tarina sai alkaa. Avajaisia vietettiin 1.3.2016. Ohjaan suurimman osan viikkotunneista itse, mutta olen saanut HIMAsta valmistuneita kotkalaisia joogasiskoja avukseni, kollegoikseni ja ystävikseni. Olen…

Read More

Merkkejä rakkaudesta

Kirjoitan kirjaa rakkaudesta. Merkkejä on jo kymmeniä tuhansia, ja enemmän. Merkkejä rakkaudesta ja pelosta. Käsikirjoitus on puolivälissä. Pelko on purettu osasiksi, pieniksi paloiksi, kirjaimiksi, sanoiksi, lauseiksi ja kappaleiksi. Miksi me pelkäämme rakkautta? Koska olemme rikki ja pelkäämme että joku näkee sen. On aika aloittaa seuraava osio. Kohtaaminen. Me. Ajattelen kohtaamista rakkaudessa ja yritän tavoittaa niitä mielikuvia, ajatuksia ja tunteita, joiden kautta kuvata mitä rakkaus on…

Read More

MENESTYMISEN SALAISUUS -harjoitus osa 1

Suurin osa meistä ihmisistä haluaa menestyä elämässään. Villi veikkaukseni on, että myös sinä kuulut tähän ryhmään.  En usko valmiisiin menestyksen resepteihin, joita Internet on pullollaan, mutta uskon sisäänpäin kääntymiseen ja vastausten löytymiseen itsestä.   Tämän 3 osaisen harjoituksen myötä sinä voit löytää oman uniikin menestymisen reseptisi, joka on räätälöity sinulle ja sinun elämääsi sopivaksi.  Etsi iso pino erilaisia lehtiä  Kysy itseltäsi: ”Mitä menestyminen minulle tarkoittaa?” ja ala selata…

Read More

Kun pelko ohittaa rakkauden

Hyytävä kauhu tekee minusta ulkopuolisen. Olen paikalla, mutta kuin itseni ulkopuolella – katson sinua kuplani sisäpuolelta. Kuulen äänesi, vastaan, mutta olen toisaalla. Pelkoreaktio on niin voimakas, että se täyttää koko kehon: kasvot ovat kuumat ja puutuneet, kurkkua kuristaa, vatsaa vääntää ja sydän hakkaa. Järjen ääni vaimenee. Jos se on jossain, en kuule sitä. Näen pelkkiä varoitusmerkkejä: varautuneen ja etäisen olemuksesi, sanoja jotka vievät kauemmaksi. Kehoni…

Read More

Onko upea nainen uhka?

Katselen kuvaa hiukan kumarasta ja huonokuntoisesta naisesta. Nainen istuu pyörätuolissa. Näyttää kuin kaikki ei olisi hyvin. Kuvasta päätellen hän asuu hoitokodissa. Tiedän, että hän on vähän päälle 40-vuotias, jonkun vuoden minua nuorempi. Mutta näyttää selvästi ikäistään vanhemmalta. Tuo nainen oli aikoinaan nuoruuden kotikaupunkini kauneimpia tyttöjä. Suloinen kuin enkeli, tyylikäs, iloinen ja peloton. Huhuttiin, että hän olisi 16-vuotiaana joutunut joukkoraiskauksen uhriksi. Nostettu vastoin tahtoaan auton takakonttiin,…

Read More

5 tapaa löytää oma erityislahjasi

Tuntuuko sinusta, että sinulla olisi paljon muutakin annettavaa tälle maailmalle kuin se, mitä tällä hetkellä teet? Pohditko sitä, mikä tuo erityislahjasi on ja missä työssä voisit ilmentää sitä parhaiten? Voin vakuuttaa, että et ole yksin pohdintojesi kanssa. Muistan ajan, jolloin tein markkinoinnin ja myynnin parissa töitä. Olin hyvä siinä mitä tein. Ympärillä oli kivoja työkavereita. Kaikki oli periaatteessa ihan kohdillaan. Tunsin kuitenkin, että en tehnyt…

Read More

Minä ja sinä

Katseessasi näen itseni rakastettuna, hyväksyttynä, kaiken kauniin arvoisena. Se tekee minut ehjäksi ja kokonaiseksi. Onnelliseksi, voimakkaaksi. Samalla se pakottaa minua katsomaan sisäistä säröä minussa, sitä kohtaa joka ei pysty näkemään minussa kaikkea sitä, mitä sinä minussa näet. Katseesi tekee minut kauniiksi, mutta se myös johtaa kohtaamaan ristiriidan minun sisäisen todellisuuteni ja sinun katseesi välillä. Juuri tätä on rakkaus kauneimmillaan, mutta myös kipeimmillään. Se tekee ehjäksi,…

Read More

Miten osata antaa anteeksi?

Viitisentoista naista istuu ringissä. Noin vuoden mittainen koulutusmatkamme on taittunut yli puolenvälin. Kaikki ovat tehneet pieniä ja suuria sisäisiä tai ulkoisia muutoksia. Keskustelu kääntyy hankalimpiin ja haastavimpiin asioihin. Kaikkein kipeimpiin ja vaikeimpiin. Anteeksiantaminen. Itsen ja toisen välisen rajan erottaminen. Tunteiden tunnistaminen ja kokeminen. Oman totuuden ja arvojen mukaan eläminen. Rakkaus, ystävyys. Meillä kaikilla on halu elää lämpimissä rakkaus- ja ystävyyssuhteissa. Samalla ne ovat elämämme haastavimpia…

Read More