SILKINPEHMEÄSTI KOHTI PAREMPAA ARKEA

Joogaharjoitus merkitsee pysähtymistä arjen rutiineista. Asettuessaan joogamatolle, antaa aikaa kohdata oman itsensä juuri sellaisena kuin sillä hetkellä on. Rauhallisesti ja keskittyneesti tehtynä kehon erilaiset asennot ovat samalla sekä mielen harjoitusta että mahdollisuus mielen spontaaniin hiljentymiseen. Kokenut ja lempeä HIMA Happinessin joogaopettaja Mira Nyman aloitti joogaharrastuksensa aikoinaan kotona kirjan avulla. Silloin kiireistä arkea elänyt Mira haki kirjan kautta elämäänsä jotain syvempää, jota oli alkuun vaikea löytää yksin. Tapasin Miran HIMAn Organic Café:ssa höyryävän teekupillisen äärellä ja vaihdoimme ajatuksia joogasta, unelmista ja elämästä. Mira kertoo, miten hän toivoo antavansa joogan kautta hyvää oloa ympärillä oleville ihmisille, jota hän on joogan kautta itsekin saanut.

Asanaharjoituksia ja mielenrauhaa

Mira tutustui joogaan noin 10 vuotta sitten aloittamalla sen aikoinaan kirjan avulla asanaharjoituksia tehden. Vuosia myöhemmin, kun silloisen kodin lähelle avautui joogasali, Mira uskaltautui kokeilemaan hotjoogaa, astangajoogaa ja powerjoogaa ystävänsä kanssa. Vaikka joogaharjoitukset olivat alkuun puhtaasti fyysisiä, huomasi hän fyysisten harjoitusten vaikuttavan positiivisesti myös mielen sopukoihin.

Vuosien aikana jooga pysyi enemmän ja vähemmän mukana elämän käänteissä. Halu opettaa pulpahti mieleen erään kerran joogatunnilla kesken harjoituksen ja vaikka Mira työnsi ajatusta pitkään pois mielestä, se palasi aina jollain tavalla takaisin. Lopulta Italiassa käymänsä joogaretriitin jälkeen Mira lähti toteuttamaan haavettaan konkreettisemmin ja ilmoittautui HIMAn joogaopettajakoulutukseen. Retriitin jälkeen olo oli niin hyvä ja kokonainen, että Mira koki olevansa valmis tuomaan samaa oloa myös muille ihmisille.

Mira valmistui HIMAn RYT 200 -joogaopettajaksi vuonna 2014 ja on sen jälkeen suorittanut myös Unnata Aerial joogaopettajakoulutuksen. Toiselta ammatiltaan Mira on markkinointisuuntautunut tradenomi ja työskennellyt vuosia erilaisissa markkinoinnin tehtävissä niin matka- kuin mediatoimistossakin. Mielessä pyöri kuitenkin jonkun aikaa ajatus siitä, että hänellä olisi maailmalle jotain muutakin annettavaa. Hän jätti lopulta kaupallisen uransa taakseen ja päätti keskittyä vain joogaan. Tällä hetkellä Mira ohjaa HIMAssa flow ja aerial joogaa useita tunteja viikossa. Samalla hän miettii vaihtoehtoja tehdä joogan rinnalla myös jotain muutakin, mutta antaa itselleen aikaa ja rauhaa löytää mitä se voisi olla.

Jooga osaksi arjen rutiineja

Kokonaisvaltaisessa joogaharjoituksessa keho, mieli ja hengitys liittyvät tiiviisti toisiinsa. Joogan avulla voi oppia tuntemaan ja kehittämään itseään sekä edistää ja vaalia hyvää terveyttä. Miran joogafilosofia pohjautuu halusta tuoda jooga osaksi ihmisten arkea. Hän kertoo halustaan elää tässä maailmassa ja tässä elämässä yhdessä muiden kanssa, oppien tuntemaan itseään ihmisenä ja sitä kautta ymmärtämään myös muita. ”Pyrin elämään itselleni rehellisesti, hyväksyen kaikki puolet elämästä. Kannan vastuun siitä mitä olen ja miten elän, miettien tekojeni vaikutuksia sekä ympärilläni oleviin ihmisiin että koko maailmaan”, Mira kertoo.

Mira kannustaa lämpimästi joogaharrastuksen pariin, jos siihen tuntee halua ja kiinnostusta. Joogatunnille voi lähteä tekemään aluksi vain hengitysharjoituksia ja myöhemmin ottaa mukaan kehon ja sukeltaa asanaharjoituksien kautta syvemmälle joogan saloihin. ”Ei ole vain yhtä ja oikeanlaista tapaa joogata. Jokaisella on oikeus juuri omannäköiseensä joogaan”, Mira rohkaisee.

Jossain elämänvaiheessa saattaa joskus tuntua siltä, ettei seisoisi omissa saappaissaan, osaamatta kuitenkaan nimetä, mistä on kyse. Mira kertoo ja haluaa innostaa oman kokemuksena kautta, miten hän joogan avulla pääsi paremmin kiinni siihen, mitä elämältään haluaa ja löysi tapoja toteuttaa itseään. Mira muistuttaakin, että joogaharjoitteilla halutaan palauttaa ihmisten usko siihen, että hän voi seistä omilla jaloillaan luottaen omaan harkintaansa. ”Ei tarvitse pelätä ajautuvansa johonkin, missä ei koe oloaan kotoisaksi”, Mira täsmentää.

Lentäen silkkihammockeilla

Miran ohjaamat joogatunnit HIMAssa kannustavat kokeilemaan omien mukavuusalueiden ylittämistä omaa kehoa kuunnellen. Kokeneena ja innostavana joogaopettajana hän ohjaa varmoin ottein kohti uusia ulottuvuuksia, vaikka silkinpehmeästi lennellen. Tunnit synnyttävät kehossa lämpöä ja voimaa ja joogan kautta pääsee ihanasti tilaan, jossa mieli on levollinen.

Rauhallisella musiikilla höystetty flow jooga on dynaaminen tunti, jossa kehon liikkeet yhdistyvät toisiinsa hengityksen johdattamana. Kun perusasanat ovat tuttuja, siirrytään tunnilla kohti virtaavampaa harjoitusta, usein jonkun teeman ympärillä. Aerial on puolestaan keskivartalon lihaksia ja kehonhallintaa kehittävä sekä venyvyyttä parantava joogalaji, jossa joogaliikkeiden apuna käytetään katosta roikkuvaa pitkää kangasta eli silkkihammockia. Lempeä aerial sopii paremmin aloittelijoille kun taas haastavammalla aerial -tunnilla pääsee kokeilemaan enemmän inversioita eli asentoja pääalaspäin.

Tavoitteena rikas elämä

Mira näkee itsensä tulevaisuudessa tasapainoisessa, innostavassa ja onnellisessa elämässä, määrittelemättä sen tarkemmin, missä tai mitä hän tekee. Tärkeintä hänen mielestä on, että on oikeassa paikassa ja tekee oikeita asioita, jotka johtavat tasapainoiseen ja rikkaaseen elämään. Unelmia ja toteutettavia asioita on paljon ja ne liittyvät Miralla pitkälti joogaan ja hyvinvointiin, mutta myös muuhunkin. ”En halua, että kaikki munat ovat samassa korissa”, hän kiteyttää. Osa toiveista on jo laitettu liikkeelle ja osa vielä kehittyy ja hautuu, pullahtaen sopivalla hetkellä uunista ulos.

”Koskaan ei ole liian myöhäistä tehdä päätöksiä elääkseen enemmän oman näköistä elämää. Epäonnistumisten pelossa helposti jähmettyy ja koska epäonnistumisiakin varmasti tulee, niitä ei kannata pelätä. Suurempi harmi olisi elämätön elämä.”, Mira muistuttaa.

***

Haastattelu ja teksti: Irene Gonzalez More