Yön pimeinä tunteina kun uni ei tule

Valo heijastuu raollaan olevista ikkunaverhoista seinään. Makaan sängylläni kellon lyödessä jo aamyön tunteja. On lauantai yö. Perheen unituhina vierellä rauhoittaa mutta muuten tunnen ahdistavan paineentunteen rinnassani.

Mieli laukkaa kuin villihevonen. Ajatukset tuntuvat vievän mukanaan vaikka kuinka pyristelyn vastaan. En saa unta.

Yleensä nukun hyvin, mutta nyt olo on kuin Duracel -pupulla. Käyn ylikierroksilla. Nukahtamaan rauhoittuminen tuntuu mahdottomalta. Päivän tapahtumat ja omat kipeät kasvukohdat pyörivät mielessä kilpaa.

Mitä enemmän ruokin ajatuksiani, sitä suuremmaksi vyyhdiksi ne kasvaa ja sitä vaikeampaa nukahtaminen on. Tiedän, että tässä tilanteessa minun ei kannata lähteä ajatusteni matkaan.

Mielelläni on kuitenkin eri näkemys asiasta. Se haluaa huomiota. Egoni haluaa huomiota saatuaan tänään ylpeydelleen kolauksen. Tuo kolaus taitaa olla nukahtamattomuuteni syy. Voimakas tunnekokemus, jota mieleni haluaa vatvoa. Enkö vain voisi päästää irti?

Mielikuvat muista ihmisistä tekemässä asioita, joista itse haaveilen vilistää silmissäni. Ärsyttää etten ole itse saanut vielä aikaiseksi tehdä kaikkea sitä mitä unelmani kutsuu minua tekemään. Tunnen kateutta ja ärsytystä. Epävarmuus itseä kohtaan hiipii esiin. Mitä oikein kuvittelen itsestäni? Jatkan vielä itseni soimaamista ajattelemalla etten edes saisi ajatella näin ala-arvoisia ajatuksia kun olen ollut henkisen kasvun polulla jo niin pitkään.

Huomaan ahdistuksen muuttuvan kiukuksi.

Pysähdyn kuuntelemaan kiukkua. Miten ja missä kohtaa kehossani se tuntuu. Tunnen paineen rinnassani, sydämen lyövän normaalia nopeammin ja ikävän möykyn pallean kohdalla. Kuin energia pakkautuisi sisälläni.

Ajatukset muuttavat muotoaan. Minua ärsyttää itseni. Hävettää. Olen ihminen, jonka suusta kirosanat kuullostavat lähinnä huvittavalta papatukselta mutta nyt mielessäni vilisee kaikki pahimmat voimasanat. Vxxxx. Saatxxx. Pxxkele.

Mies kääntää kylkeä. Sekin kiukuttaa.

Hampaita kiristää. Tekee mieli huutaa. Paeta. Nousta ylös ja kävellä pois.

Olen kuitenkin paikallani ja antaudun vain tuntemaan kiukkua kehossani. Ajatukset vielä vilisee mutta pystyn jo olla ruokkimatta niitä lisää.

Kiukun tunne alkaa pikkuhiljaa helpottaa, mieli rauhoittuu ja väsymys saapuu. Tiedän taas, että olen turvassa. Olen rakastettu. Pystyn mihin vain mitä haluan tehdä. Minä riitän omana itsenäni.

Uni alkaa laskeutua ylleni. On aika nukahtaa.​

Yllä oleva tarina on oma kokemukseni yhdestä syksyisestä unettomasta yöstä. En tiedä oletko sinä kärsinyt unettomuudesta, mutta halusin jakaa tämän tarinan kanssasi, koska olen viimeaikoina kuullut niin monelta ihmiseltä heidän univaikeuksistaan ja yöllisistä häiritsevistä ajatuksista, jota ei saa pysäytettyä.

Olen huomannut, että ainoa mikä minua auttaa unettomina hetkinä, on keskittyä tuntemaan ikävää läsnäolevaa tunnetta kehossani. Tarkoitan tällä sitä, että kysyn itseltäni missä kohdassa kehoa tunne tuntuu? Minkälaiselta tunne tuntuu? Onko sillä väriä? Sitten vain olen tuntemusteni kanssa.

Tämä on osoittautunut ainoaksi toimivaksi tavaksi saada itseni rauhoittumaan ja nukahtamaan uudestaan. Jos sinä koskaan kärsit unettomista hetkistä yön pimeinä tunteina, niin suosittelen lämpimästi kokeilemaan toimisiko se sinullakin.

Hyviä unia <3

Rakkaudella, Laura

***

Laura Janger-Laitio on toinen HIMAn perustajista. Laura opettaa HIMA Wisdom Practitioner– ja HIMA Henkinen Valmentaja -koulutuksissa. Lauran Sydämen polku -verkkokurssi on kaikille, jotka haluavat vahvistaa yhteyttä omaan intuitioonsa.

(Visited 1 times, 1 visits today)