HARJOITUS OMISTA RAJOISTA

Niin hyvin usein elämässä kohtaamme tilanteita, joissa sanomme kyllä kun oikeasti haluaisimme sanoa ei. Joustamme ja venytämme itseämme jopa siihen pisteeseen, että emme enää tunnista todellisia tarpeitamme. Alamme tuntea, että harteillamme on liian paljon vastuuta. Liikaa asioita hoidettavana. Kiire. Kovat paineet. Ei koskaan aikaa huokaista.

Tai vastaavasti sanomme ei kun tekisi mieli sanoa kyllä. Piiloudumme maailmalta ja asioilta, joita ihan oikeasti haluaisimme tehdä. Monesti vain siksi, että pelkäämme mitä muut ajattelisivat, jos tekisimme mitä haluamme. Tai siksi, että on liian kiire. Tai liian vähän rahaa. Keksimme itsellemme näitä syitä loputtomiin.

Tänään haluamme kannustaa sinua tekemään pienen ja selkeyttä tuovan harjoituksen. Sen avulla voit alkaa nähdä missä asioissa sinun pitäisi asettaa rajasi suhteessa itseesi, muihin ihmisiin ja asioihin ympärilläsi.

Ota nyt esille kynä ja paperia sekä varaa itsellesi rauhallista aikaa n. 20 minuuttia. Ennen kuin alat tehdä harjoitusta, sulje silmäsi ja hengitä rauhallisesti vähän aikaa. Lue alla olevat kysymykset, hiljenny ja vastaa rehellisesti kirjoittamalla vastauksesi paperille. 

  1. Mieti nyt elämääsi, omaa käyttäytymistäsi, töitäsi ja ihmissuhteitasi. Mihin asioihin sinä olet sanonut kyllä kun olisit halunnut sanoa ei viimeisen kuukauden aikana? Listaa vähintään 20 eri asiaa. esim. ystäväni pyysi minua mukaansa juhliin, jonne en oikeasti olisi halunnut lähteä tai pomoni pyysi minua jäämään ylitöihin, vaikka olin jo sopinut tapaavani ystäväni samana iltana. Peruin oman menoni. Tai luen aina sähköpostini ensimmäiseksi päivänä aikana ja sitten huomaan, että lähes koko päivä on mennyt sähköpostien hoitamiseen, koska sieltä tulee koko ajan toinen toistaan tärkeämpiä ja kiireisempiä töitä tehtäväksi. 
  2. Mihin asioihin elämässäsi olet viimeisen kuukauden aikana sanonut ei kun olisit halunnut sanoa kyllä. Listaa vähintään 20 eri asiaa.Esim. en lähtenyt mukaan haluamalleni kurssille, koska minä uskoin ettei minulle olisi siihen tarvittavaa rahaa ja etten voisi saada tarvittavia rahoja mistään. 
  3. Katsele nyt näitä listoja. Liittyykö asiat, joissa joustat aina samoihin tilanteisiin tai tapahtuvatko ne aina samojen ihmisten kanssa? Mihin tilanteisiin? Kenen kanssa? 
  4. Valitse nyt 3 useimmiten toistuvaa tilannetta, joissa joustat omista rajoistasi ja mieti miten sinä haluaisit jatkossa näissä tilanteissa toimia. Mitkä ovat sinun hyvinvoinnin rajasi tämän asian suhteen ja miten sinun tulisi toimia, että saat pidettyä tästä rajastasi kiinni. Esim. En enää aio lukea sähköpostejani ensimmäiseksi aamulla, vaan teen oikeasti kaikkein tärkeimmät asiat ensin ja vasta sitten luen ja vastaan sähköposteihini. Merkitsen tämän kalenteriini ja kerron tästä työtovereilleni. Laitan myös sähköpostiini automaattivastauksen asiasta. Luen sähköpostini päivittäin klo 14-16. Muu aika on varattu muille töille. Tai päätän, että aion osallistua haluamalleni kurssille, koska tiedän, että nauttisin siitä todella paljon. Kysyn isältäni voisinko lainata häneltä rahan kurssiin ja maksaa kuukausittain sitä takaisin.