Officially Orgon

Now it is official. Olen hörhö. En vähän, vaan täysin ja kokonaan. Ja ennen kuin jatkat, tiedoksesi, että tekstini sisältää tuotesijoittelua. Ei sitä tavanomaisinta, mutta kaikenlaista tuotetta joka tapauksessa.

Blogit-Officially Orgon-OrgonisaattoriEli: Ostin orgongeneraattorin. Siis minkä? Orgon… No orgongeneraattorin, sellaisen, joka – ja tämä on suoraan Orgonisaation esitteestä – virrattaa kauttaan kaikkialla tilassa olevaa energiaa/orgoonia/chi’tä/pranaa ja harmonisoivat ympäristönsä yleistä energiaverkostoa.

Jep jep. Ihan varmasti. Orgonisaatio oli Joogafestivaaleilla, Helsingissä 2013, ihan oman HIMA-ständimme läheisyydessä. Ensimmäisen päivän kuljin ohi ja luokittelin sen osastoon WTF. Sunnuntaina kävi niin, että tungoksessa, tai ehkä jopa ilman tungosta, ajauduin ihmettelemään orgongeneraattoria. Ne ovat sellaisia pääasiassa pyöreitä, jotkut lettumaisia kuin hellanlevy ja jotkut sellaisia muffinssin kokoisia, härpäkkeitä, joissa on jousen näköinen kiekura päällä ja sisällä jotain mikä näyttää metallikutterilta. Ja minusta vanhoja ruuveja ja muttereitakin.  Sellainen läpikuultava muovikokkare. Kuulin, että suuri orgongeneraattori, joka asetetaan puutarhaan, tekee reiän yllä leijuvaan pilveen. Hihityttää.

Mutta kun on juuri tehnyt esitelmän luennoidakseen intuitiosta ja todennut hetken päästä sadalle ihmiselle, että intuition koti on nimenomaan sydämessä ja sydän on se osa ihmisestä, joka vastaanottaa ja säteilee sähkömagneettista ei-lokaalista informaatiota, ei enää voi nauraa, kun vastaan tulee orgongeneraattori. Mitä minulle on tapahtumassa?  Minä olin vakavastiotettava ja rationaalinen ihminen, tutkija. Nauroin höpöhöpöjutuille. Höpöhöpörajani oli aika matala. Esimerkiksi eteeriset öljyt olivat höpöjä, samoin meditaatio.

Kaikki edellisen blogini vessanpöntöistä lukeneet tietävät, että laatikon kolahdus muutti elämäni. Laatikon kolahdus käynnisti avioeroprosessin. Kipeän, ei-toivotun, kaikin puolin särkevän tapahtumaketjun. Menin ihan siruiksi. Ihan jo varhaisessa vaiheessa päätin, että en halua katkeroitua. Ihan mitä tahansa muuta, mutta en halua tulla katkeraksi.

Kaikki oli hyvin mustaa, tuntui kuin olisi ollut syvällä kuopassa, jossain mihin äänet eivät kunnolla kuuluneet, ja valo ei näkynyt. Kamala paikka. Ihan kamala. Ensin juttelin työterveyslääkärille, sitten työterveyspsykologille ja sitten psykiatrille. Sitten aloitin terapian. Se oli ihanaa. Siis aivan mahtavaa. Jos joskus tulee tilaisuus sellaiseen, niin menkää.

Pahan olon helpottumiseen meni koko tovi, joten matkan varrella päätin, että kokeilen ihan mitä hyvänsä, mikä voisi ilahduttaa ja antaa toivoa pimeässä paikassa. Kävin ennustajalla. En kerran, vaan kahdesti. Vai jopa kolmasti? (Ystäväni tiesi Brightonissa ihan mahtavan näkijän, hän oli pienen ponin näköinen noita, vähän sellainen Smack the Pony-hahmo; Suomessa tuikkivasilmäinen Anja Toivanen kertoi asioita, joita hänen ei minusta olisi pitänyt mitenkään tietää.) En ikinä, en koskaan, aiemmin olisi mennyt. En olisi kyllä mennyt terapiaankaan. Mutta nyt menin. Kävin muutaman Tarot-kurssin – se oli tosi hauskaa. Aloin olla vanha tekijä. Lisää näkijöitä, enegiahoitoja …  en edes pysty luettelemaan kaikkea. Mutta siis näette, miten ovi orgongeneraattorille avautui.

Nyt siis omistan jooga- ja onnellisuustaikapaikan puolikkaan. Luennoin intuitiosta. Juon aamulla ja illalla aloe vera –hömpsyt. Pidän raakasuklaasta;  ostin CoCoVin Chia siemeniä (niitä voi kuulemma laittaa smoothien sekaan, tai sämpylätaikinaan – aivan kuin ehtisin tehdä smoothieta, sämpylöistä nyt puhumattakaan); käytän koruja, jotka on joko tehty voimaannuttavista  kivistä tai sitten niissä on joku ihana viesti, kuten Joogafestareilta ostamani Nest Factoryn hopeakoru, jossa lukee,  että TRUST YOUR HEART.  And I trust. Indeed I do. Blogit-Officially Orgon

Siis näettehän? Hurahtanut, hörhö. Täysin ja kokonaan. Vähän se orgonjuttu nolottaa, se on ihan helvetin rumakin. Näkee että on miehen askartelema. Eikä se oikein sovi sisustukseen, joten päätin laittaa sen sängyn alle. Toivottavasti en tee sille suurta vahinkoa ja toivottavasti se sieltä käsin sädettää minulle ja lapsille kaikkea ihanaa.  Puhdasta energiaa, pranaa, chitä, whatever.

Mutta, my point here is: Minulla saattaa olla sängyn alla orgongeneraattori. Mutta ainakaan en ole katkera. Lopulta hirveä vihakin helpotti, ja nyt suorastaan rakastan ex-miestä. Joten. Tuokaa minulle raakasuklaata, orgongeneraattoreita, pakurikääpää, ennustajia, kristalleja, siemeniä, ionisoitua vettä. Jos niillä pääsee tielle, jolla ei ole katkeruutta, niin I am in. Hello life, hello love! Good wibes here!

**

Keiju Vihreäsalo on toinen HIMAn perustajista. Keiju opettaa HIMA Wisdom Practitioner– ja HIMA Henkinen Valmentaja -koulutuksissa. Keijun Särkymisen siunaus -verkkokurssi on kaikille rakkaudessa särkyneille.