Rajat tulee pitää ja antaa — anna toiselle tila rakastaa

Lasten kasvatuksesta puhuttaessa todetaan usein, että rajat ovat rakkautta. Sillä tarkoitetaan lapsen selkeää ja lempeää ohjausta. Lapsi tuntee itsensä rakastetuksi. Rajat luovat turvallisuutta.

Rajoista puhuttaessa ajatellaan ennen kaikkea asioita, joita toinen ei saa ja saa tehdä. Kun kerromme lapselle, mihin hänellä on lupa ja mihin taas ei, hänellä on turvallisempi olla.

Harvemmin puhutaan vastuusta, joka meillä on suhteessa toiseen, niin lapseen kuin aikuisiinkin: velvollisuuteemme kunnioittaa toisen rajoja. Kunnioittamalla toisen rajoja annamme toiselle turvan olla koskematon omalla reviirillään. Tuo turva antaa tilan kasvaa rakkaudessa.

Oletan, että rajoilla rakastamisesta puhuttaessa siihen liittyy myös ajatus, että rajoin rakastava vanhempi pitää huolta myös omista rajoistaan – siitä, ettei hän käytä valtaansa väärin. Hän paitsi rakastaa asettamalla rajoja, myös ylläpitää omia rajojaan niin, että lapsi voi kasvaa ja kukoistaa turvassa mielivallalta. Muutoin aikuinen ei ole hirmuhallitsijaa kummempi.

Rakkaus ja turva ovat erottamaton pari. Rakkaus ei koskaan toteudu turvattomuudessa. Rajat ja niiden kunnioitus ovat turvan näkyvämpiä muotoja. Rajojen kunnioitus tekee toisen turvallisesta autonomisesta tilasta totta.

Olemmeko me aikuiset rakkaudessa turvassa toisiltamme?

Myös monet aikuiset kaipaavat rakkaussuhteisiinsa turvaa, rajoja ja kunnioitusta. Tilaa saada olla minä. Tilaa rakastaa ja tulla rakastetuksi. Vapautta tulla kunnioitetuksi ilman jatkuvaa velvollisuutta puolustaa omia rajojaan.

Jokaisella on vastuu tehdä valintoja, jotka kaikissa tilanteissa ja ilman poikkeuksia kunnioittavat ihmisyyttä. Sekä toisen ihmisyyttä, mutta myös omaa ihmisyyttä. Rajat liittyvät mahdollisuuksiimme kohdata toinen ihminen.

Rajoista puhuttaessa korostetaan usein velvollisuuttamme pitää omat rajat. Tulee osata sanoa ei asioille ja käytökselle, jota ei halua. Rajat ovat yksi itsensä rakastamisen osa-alue. Rajojen pitäminen on itsensä kunnioittamista ja kykyä tunnistaa, mitä asioita ei halua elämäänsä. Jos oma autonominen reviiri – fyysinen tai mentaalinen – on toistuvasti uhattuna, sille täytyy pystyä sanomaan ei.

Rajat ovat pitämisen ohella antamista pitäytymällä toimimasta epäkunnioittavasti. Rajojen pitäminen ja antaminen ovat kummatkin vastuun ottamista itsestä. Ottamalla vastuun itsestä, ottaa askelia toista ihmistä kohti. Näin rajat ovat turvaa ja rakkautta – myös aikuisilla.

Ihminen ei pysty rakastamaan tuntiessaan itsensä turvattomaksi. Tarvitsemme turvaa voidaksemme rakastaa. Niin kauan kun emme kunnioita toistemme rajoja sekä pitämällä omat rajamme että antamalla toiselle mahdollisuuden pitää omansa, pidämme itseämme etäällä rakkaudesta ja aidosta kohtaamisesta.

Rajojen antaminen on kunnioittamista. Se tehdään vapaaehtoisesti, pyytämättä. Silloin toinen on turvassa sinulta, turvassa olemaan hän. Silloin on turva olla sellainen kuin on, siinä kohdassa kuin on.

Ja silloin hän on myös turvassa kohtaamaan sinut. Rakastamaan varmasti ja rohkeasti, ottamaan vastaan kaiken sinussa.

Ottamalla vastuun itsestämme ja rajoistamme annammekin vastarakkauden mahdollisuuden itsellemme. Näin tilan antaminen toiselle luo tilaa tulla rakastetuksi. Sekä sinulle että hänelle.

***

Kirjoitus perustuu osin Keiju Vihreäsalon kirjaan “Jotta voisin rakastaa — Rakkauden anatomia”. Kirjassa pohditaan, mitä on rakkaus ja tarkastellaan, minkälaiset asiat estävät meitä kohtaamasta toisiamme rakkaudessa.

Keiju Vihreäsalo on toinen HIMAn perustajista, valtiotieteiden tohtori, äiti, nainen, maailmaa havainnoiva ihminen.