HIMAsta valmistuneita joogaopettajia: esittelyssä Elina Raaska

Tässä juttusarjassa haastattelemme HIMAsta valmistuneita joogaopettajia. Ensimmäisenä haasteluvuorossa on syksyllä 2015 valmistunut Elina Raaska.

Mitäs kuuluu nyt ?

Noh, puolessa välissä koulutusta minulle selvisi, että tehtäväni olisi tuoda jooga ja nimenomaan joogastudio Kotkaan ja mahdollisimman pian. Irtisanouduin vakituisesta työsuhteesta ja joogastudio Yogelinan tarina sai alkaa. Avajaisia vietettiin 1.3.2016.

Ohjaan suurimman osan viikkotunneista itse, mutta olen saanut HIMAsta valmistuneita kotkalaisia joogasiskoja avukseni, kollegoikseni ja ystävikseni. Olen heistä hurjan ylpeä sekä kiitollinen. Lisäksi lapsijoogaa ohjaa tulevana keväänä kaksi kotkalaista mahtavuutta, jotka kouluttautuvat kokonaisvaltaisiksi lapsijoogan ohjaajiksi paraikaa. Jooga on saapunut Kotkaan, on kysyntää ja tarjontaa.

Lisäksi studiolla vierailee 1-2 krt/kk jokin vieraileva opettaja/luennoitsija, eli erilaisia työpajoja ja tapahtumia on säännöllisesti kuukausittain. On ollut ilo ja onni huomata joogapiirien olevan Suomessa niin pienet ja avoimet.

Olen saanut tutustua ja majoittaa kotiinikin mahtavia esikuviani ja mikä parasta-päässyt heidän ohjaukseen oman työn keskellä. Meri Mort on ollut pitämässä Mustaa Joogaa, Katri Syvärinen vierailee säännöllisesti Kotkassa, Jan Pesonen tuli tutuksi Magnesiassa ja tulee nyt toistamiseen pitämään Biodancea eli vapaata tanssia ja liikettä Yogelinaan.

Miksi valitsit juuri HIMA:n koulutuksen ?

No Unski eli universumi minut johdatti HIMAn koulutuksen luo, se valitsi minut. Ajoin moottoritietä kotiin töistä eräänä päivänä ja taisin jutella unskille, että nyt tarvitsen jonkin uuden suunnan elämälle.

Pääsin kotiin ja selasin facebookia ja sieltä fiidistä löysin mainoksen koulutuksesta, jota ystäväni oli peukuttanut. Katsoin lähempänä olevaa joogaopekoulutusta myös vertailun vuoksi ja vahvasi tiesin sen perusteella, että olen ”HIMAlainen”.

Mikä oli koulutuksen suurin anti ?

Mittaamaton anti,sanoisin. Sen lisäksi,että antauduin joogaopettaja opintoihini -antauduin myös aivan uudelle elämänsuunnalle. Aavistus oli alusta asti, että olen jonkin suuren äärellä, mutta en koulutuksen alussa vielä tiennyt mihin polkuni veisi.

Mitä suunnitelmia jatkossa ?

Joogastudion yrittäjänä täytyy olla aina vähän edellä aikaansa, kalenteroida ja verkostoitua. Toisaalta olen saanut niin ihanan valon soturin roolin kannettavakseni, että toistaiseksi kohdalleni on sattunut juuri ne oikeat yhteistyökumppanit ja tapahtumat on järjestyneet vaivatta.

Tapahtumien suhteen suunnitteilla on nyt kevääksi mm. räppijoogaa Katti Meun johdolla sekä upea Inner Guidance. Olen liekeissä ja niin ylpeä, että saan tänne Kymenlaaksoon tuotua niin mahtavia juttuja tarjolle! Suunnitelmissa on myös tulevalle kesälle retriittejä sekä naisten piiriä.

Mitä terveisiä antaisit sellaiselle jota opekoulutus kiinnostaa ?

Hyppää rohkeasti joogapolullesi ja ota avoimin sydämin vastaan kaikki mitä eteen tulee! Nauti myös ihanasta matkasta tulevien kollegoidesi eli joogasiskojesi kanssa.

___________________________________________________________________

Elinan Kotkassa sijaitsevan joogastudion Yogelinan löydät täältä: www.yogelina.fi

>>>Lisää HIMA Happinessin joogaopettajakoulutuksista voit lukea sivuiltamme sekä www.joogaopettajaakatemia.com