Joanna Koskinen, HIMA Happinessin Studio Manager ja Yoga Alliancen sertifioima E-RYT 200 joogaopettaja, löysi joogan reilut 15 vuotta sitten Aasian matkallaan ja rakastui siihen välittömästi. Matkan jälkeen joogasta muodostui Joannalle intohimoinen harrastus ja myöhemmin myös ammatti. Matkalta palattuaan Joanna etsi Suomesta paikan, jossa hän pystyi jatkamaan uutta harrastustaan ja aloitti astangajoogalla Helsingissä, Kalliossa pienryhmäopetuksessa. 

Aktiivinen ja sporttinen Joanna on joogan lisäksi kokeillut elämänsä aikana lukuisia eri liikuntalajeja laidasta laitaan – itsepuolustuslajeista pesäpalloon ja ratsastukseen – mutta törmättyään joogaan, se vain tuntui vievän mukanaan, pysäyttävän kiireen. Jooga säilyi pitkään Joannan elämässä vain harrastuksena, mutta vuosien saatossa hän huomasi aina palaavansa joogan pariin ja haluavansa oppia lisää, vaikka eri elämänvaiheisiin mahtui myös taukoja ja suvantovaiheita.

Rakkaasta harrastuksesta lähtenyt innostus johdatti Joannan joogakoulutukseen, josta hän valmistui joogaopettajaksi vuonna 2009. Siitä lähtien olen opettanut joogaa.

Siitä lähtien olen kulkenut useita joogan polkuja, eri opettajien johdolla. Täydennän koko ajan osaamistani mm. erilaisissa workshopeissa Suomessa ja ulkomailla. Olen löytänyt vuosien saatossa itselleni sopivimman muodon dynaamisesta Vinyasa Flow joogasta, jota pyrin tasapainoittamaan rauhallisella Yin harjoituksella.

Opetuksessani haluan painoittaa asentojen linjautumista oikein, mutta myös samalla jokaista yksilöä kunnioittaen. Painotan myös hengityksen ja liikkeen tärkeää yhteyttä, omaa Flow:ta sekä oman sydämen kuuntelemista. Erittäin tärkeää on myös oman kehon kuunteleminen: se kertoo paljon ja on usein mieltä viisaampi. Tärkeää ei aina ole se miltä asana näyttää, vaan myös huomioida harjoituksessa se, miltä se tuntuu.

Tykkään yhdistellä eri joogamuotojen parhaita paloja ja opetuksia ja näin tuntini ovatkin sekoitus oppimaani ja kokemaani vuosien varsilta. Tuntini ovat virtaavia, dynaamisia ja energisiä kuitenkaan rauhoittumista unohtamatta. Käytän tunneilla usein musiikkia taustalla. Tunneillani on myös teema. Haluan kannustaa, innostaa ja haastaa ihmisiä voimaan hyvin sekä menemään mukavuusrajojen yli kuitenkin aina turvallisesti. Jokainen matka matolla on aina ainutlaatuinen mahdollisuus kehittää omaa kehoa ja mieltä. Toivon, että jokainen tunti olisikin matka omaan itseen ja sinulle pieni hengähdyshetki, josta voit nauttia.

Rakastan sitä, että voin olla joogassa myös itse ikuisesti oppilas ja tämä matka matolla tulee jatkumaan! Tervetuloa tunneille tutustumaan minuun lisää!Jooga on tuonut Joannan elämään rauhaa, tasapainoa, kiitollisuutta sekä mielellistä että kehollista kärsivällisyyttä. Hän kertoo pystyvänsä hyödyntämään joogan myötä opittuja elämäntaitoja, hiljentymistä ja rauhoittumista runsain mitoin joogamaton ulkopuolellakin. Joanna on pidetty ja kokenut Yoga Alliancen sertifioima E-RYT 200 joogaopettaja. Hän aloitti vuonna 2013 500 tunnin syventävät lisäopinnot RYT500 -koulutushjelmassa Yoga Medicinessä, josta hän suunnittelee valmistuvansa tämän vuoden 2015 lopussa. Yoga Medicine on kansainvälisesti tunnetun ja arvostetun yhdysvaltalaisen joogaopettajan, kirjailijan sekä hyvinvointivalmentajan Tiffany Cruikshankin kehittämä koulutusohjelma, jossa joogaopettajat ympäri maailman voivat syventää opintojaan ja kehittää taitojaan. Joanna on kiertänyt koulutuksen tiimoilta eri koulutusmoduuleissa ympäri maailmaa, muun muassa Espanjassa, Indonesiassa, Yhdysvalloissa, Thaimaassa ja Englannissa.

Yoga Medicine –opintojen lisäksi Joanna on käynyt yin-joogaopettajakoulutuksen Victor Changin opeissa sekä opiskellut yin-joogaa Joe Barnettin kanssa, joka on kansainvälisesti arvostetun yin-joogaopettajakoulutusvalmentajan Paul Grilleyn seniorioppilas. Suunnitelmissa on jatkaa Yin jooga opettajakoulutusta lisää syksyllä 2016.